Lyhykäinen

Työt on kirjoissa ja kansissa, valmiina arvioitavaksi. Juuri passelisti tän päivän deadlineen.

Luulin, että tähän mennessä toipumiseni olisi pidemmällä. Melko epärealistista näin jälkikäteen tarkasteltuna.

Tietysti hän itkee koko aamun juuri silloin kun päiväkotiin mentäessä siellä odottaa valokuvaus.

Voihan flunssa, helpota jo.

Vapaa viikonloppu ilman aikataulutettua ohjelmaa tulee aina tarpeeseen.

Tummat mustelmat laajenevat hiljalleen. Olen onnekas ettei käteni murtunut.

Nyt se tapahtui mitä olen pelännyt. Kaatua mätkähdin saunassa.

Pitkä, syvä skriidu etuovesta takaoven läpi lokariin. Hei kiitos vaan tuntematon kanssa-autoilija tästä muistosta! Prkl.. Johan auto olikin meillä kuukauden ehtinyt olemaan.

Ihania tyttöjä saa kuulemma kaupasta. Mutta hän EI ole ihana tyttö, vaan jo iso poika. Äitiä hymyilyttää; on se ihana tyttö.

Kappelineuvoston ensimmäinen kokous. Tästä tulee mielenkiintoista.

Ympyrävuosien juhlatilan ja ruokalistan tsekkaus. Jännä miten vanhemmat ovat jo siinä iässä, et päätöksiin kaivataan vahvistusta. Tai sit olen vain pahimman luokan päsmäri - vastoin tahtoani.

Sunnuntait on todellista möhmimistö kun koko perhe sairastaa.

Flunssa - ei nyt..

Laukussa somasti vierekkäin kännykkä kullanvärisissä kuorissaan ja virtsaputket pussissaan. Sävy sävyä.

Ystävät <3

Miksi pienimmän korkin tarvitsee aina kieriä sinne kauimmaiseen ja ahtaimpaan nurkkaan.

Supistukset ovat saapuneet. Alati aktiivisempina.

Yksi nukuttu yö ja fysioterapeutin käsittely. Sitä on hetken kuin uusi ihminen.

Heräilen hiljaisessa kodissa saadessani syntymäpäiväsoiton kasarmilta. Yöpöydän laatikossa on yllätyskirje <3

Syntymäpäivät, joissa en käytännössä tunne juuri ketään. Not introvert's cup of tea. Yllätyksekseni olikin varsin mukavaa.

Moni asia tuntuu kovin suurelta. Kuten se, ettei huomisiin 40v juhliin ole lahjaa vielä hankittuna.

Kananmuna putoaa lattialle. Tietokone tilttaa kesken kirjoitustyön. Rikkalapio kaatuu lattialle. Kauppakassi repeää ja päästää sisällön pyörimään pitkin lumista parkkipaikkaa. Ah, tämä päivä on täydellinen.

Tunnustan luulleeni että olisin helpottunut pakkotauosta. Olenkin varsin ahdistunut.

Olen luopunut pyrkimyksestäni suorittaa siihen viimeiseen pisaraan asti. Siihen missä kamelin selkä katkeaa. Luopunut, osin ympäristöni kehoituksesta. Ei tullu hyvältä, ainakaan vielä.

Maanantait on tympeitä. Tämä kyseinen yksilö on poikkeuksellisen kurja. Aamuinen sairaslomatodistus makaa kuoressaan työpöydällä. Vastineeksi teen pitkän päivän.

Olen aina nauttinut myrskystä. Sitä kuuntelee mielellään kun yöllä valvoo miettien mitä huominen tuo.

Caruna ilmoittaa tekstarilla varautuvansa alueellamme lumimyrskyn aiheuttamiin sähkökatkoihin. Hieno homma. Ehkä meidänkin pitäisi.

Niin kauan kun paletti pysyy kasassa kun "Miten jaksat?"-kysymykseen voi perushymyllä vastata "Ihan hyvin." Onkin eri asia kun tutkivan katseen alla joutuu vastaamaan mitä oikeasti kuuluu.