Lyhykäinen

Ostin salmiakkipussin. Rouhaisin karamelleja suuhuni. Kuusi. Taas tunsin huonoa äitiyttä.

Torstaina jo lapsi sanoo. "Äiti ei kotiin, äiti kokous." Niinpä. Minullakin on ikävä häntä.

Syyskokouksessa katson jäsenistöä. Nyt vasta tajuan, että olen todellakin ainut fertiili-ikäinen. Ainut, joka on ollut sellainen 20-30 vuoteen.

500 tekstiä, tasalukuinen virstanpylväs. Aika huima. Enemmän kuin alkuperäinen 365 tavoite. Puolet tuhannesta.

Päivät täynnä, illat täynnä. Loppuviikosta olen epäilemättä ihan rätti.

Pakkaskeli on kiva. Lämmitys herää, jalan alla on lämmin lattia.

Uusi sänky, ison tytön sänky. Illalla uni ei tule. Esikoinen nyyhkii "omaan tänkyyn, pinnatänkyy". Äidin sydän pakahtuu. Nämä on niitä kasvukipuja.

Black Friday. Paha kulutusjuhla, paha paha, ja noin. Mut on se vaan aika kiva kun päivän päätteeksi suurin osa kummilapsikatraan joulupaketeista on ostettu.

Torstaina on kiva tajuta, että perjantai on ylityövapaa.

Taloyhtiön tilikirjat. Aina yhtä kankeita ensin. Vaan kun alkuun pääsee, niin johan sisäinen kirjanpitäjä herää.

Päiväkodin pihalla lapsi katsoo kahta äitiä. Kilttinä pienenä herrasmiehenä hän auliisti lupaa tyttärellemme: Mä voin lainata sulle mun iskää - huomenna. Miten kaunis ja suloinen on lapsen mieleen rakentuva maailma.

Töiden jälkeen AquaZumbaan ja saunaan. Olo on ihanan raukea. Kotiintulon jälkeen ruokaa. Olo on tajuton.

Kirkkovaltuustopaikka seuraavaksi neljäksi vuodeksi tuli. Heittämällä. Ohhoh.

Uupunut äiti menee nukkumaan samaan aikaan taaperon kanssa. Uni ei riitä aamuun. Aamuyöllä löydän itseni ripustamasta talvivaloja ikkunaan ja keittelemästä teetä. Menee se oma aika näinkin.

Jääkaapin ovessa on kansalliset liputuspäivät. Pihaan on noussut uutuuttaan kiiltävä lipputanko. Liekö ainoa laatuaan alueemme katukuvassa. Ah, ihanan vanhanaikaista.

Perhejumpassa äiti yritti vähän velttoilla, kun lapsenkaan mielenkiinto ei ihan riittänyt. Hienovaraisesti sellaista ei sallittu.

Näimme Hänet. Viiden sentin kokoisena. Kylkeään kääntämässä, raajojaan ojentelemassa. Juuri sellaisena kuin pitää. Täydellisenä.

Ensin odottaa innolla ultraa joka häilyy jossain kaukana. Yht'äkkiä merkintä on kalenterissa huomisella. Malttamaton odotus kääntyy vitkasteluksi. Entä jos..

Olin se aikuinen joka iltapäivän hämärässä sateessa hidasti jo kaukaa ennen suoja tietä. Hän oli se lapsi joka suojatietä ylittäessään vilkutti minulle. Molemmille tuli hyvä mieli.

Minun isäni, lapseni ukki. Isänpäivänä on helppo kertoa että hän on miehistä parhain.

Puuhommia kuutiotolkulla. Taloudessa ei tunneta armoa alkuraskautta kohtaan.

syrjimätönkirkko-piste-fi. Valitettavan harva seurakuntavaaliehdokas julkisesti sitoutuu edistämään esim. perhemuotoon, syntyperään, sukupuoli-identiteettiin tai seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjimättömyyttä. Noh, onpa helpompi valita ketä äänestää.

2-vuotias sanoo ettei halua lähteä äidin kanssa jumppaan kun kylässä on vauva. Siihen on helppo suostua sillä itseäkään ei huvittaisi. Pikkuisen jää kaihertamaan että meniköhän tämä nyt ihan oikein.

Ärsyttävää kun asiat lilluvat. Se mikä aloitetaan, viedään päätökseen. Ainakin ennen kuin aloitetaan 5 seuraavaa asiaa.

Jos ottaa johtokuntapaika yhdistyksestä, jossa kaikki muut ovat eläkkeellä, on osattava asennoitua.

Sotaratsussa - isäni vanhassa raksa-autossa - on kohtuulliset basarit. Tämän panin merkille tänään työmatkalla. Vähän nuppia kaakkoon ja iästä putosi 10 vuotta pois. Korjaan, 20.

Rauhallinen kotisunnuntai. Edes telkkari ei ollut päällä koko päivänä.

Otan käteeni vanhan Sherlock Holmesin, jonka sivutkin ovat jo kellastuneet. Avatessani sen huomaan että pokkari on päällystetty. Mitä tarkimmalla huolellisuudella. Joku on joskus halunnut pitää siitä huolta. Otan kirjan yöpöydälleni, ja lupaan osaltani kohdella sitä hyvin.

Johan ehdinkin ajatella, että hän on ollut koko syksyn melko terve.

Luulin että ison yleisön edessä puhuminen jännittäisi. Mutta ei.