Lyhykäinen

Hyvät ystävät ovat parasta terapiaa.

Pitkän matkan ystävät kokoontuvat yhteen. "Tää malja on alkoholillinen. Kai kaikki voi ottaa?" Ja raskauuutinen tulee julki heti kättelyssä.

Mieli odottaa edelleen yllätysvuotoa. Pessimistin mieli.

Jatkuva vatsan jomotus saa mietteliääksi. Rauhoittelen mieltä sillä että kipuilu on erilaista. Edellisestä raskaudesta tuttua.

Viikon sulattelun jälkeen ilmoitan plussasta klinikalle. "Ihanko totta sitä soitat?" Ihan totta. Onnittelevat ja jäävät sulattelemaan sitä, etten aio tulla varhaisultraan.

Turhauttava tilanne töissä saa laskemaan koska mahdollinen äitiysvapaa alkaisi. Se tuntuu pako-ovelta. Nyt jo. Tiedä sitten mitä mieltä siitä pitäisi olla.

Olen alkanut heräillä öisin. Yleensä ennen kolmea. Ei hyvä. Ei ollenkaan.

Piipahdan muutamaan otteeseen vessaan katsomaan aamuista raskaustestia. Siitä tulee hyvä mieli.

Olen kaksi kertaa nähnyt unta alkavista kuukautisista. Kerran keskenmenosta. Pettymyksen tunne on käsinkosketeltava.

Kolmen sukupolven piknik-risteily. Päivä leikkiä, ruokaa ja mukavia muistoja.

Ajatukset harhailee. Epätodellinen olo.

Tuomiopäivä. Tuloksena haamu.

Vuotoa odottavan aika kuluu hi-taas-ti.

Huomisessa on odotus. Pitäisi alkaa tapahtua - oman laskukaavani mukaan.

Turun päivä on aina mukava. Tekemistä ja näkemistä.

Kerrankin saisi nukkua. Toki silloin silmät itsepäisesti avautuvat ennen seiskaa.

Sukulaisissa kaffilla koko ilta. Esikoinen innostuu ujostelun jälkeen pelaamaan pikkuserkkujen kanssa. Yllättäen hänestä kuoriutuu luonnonlahjakkuus fortunassa.

Aamuisin ahtaan hissin käyttäminen pitäisi olla kiellettyä, jos illalla on syönyt tuhdisti valkosipulia.

Autiotalon rikotut ikkunat, sekoitettu kamari. Aina yhtä surullinen näky. Suututtaa epäkunnioitus. Joskus tämä oli jonkun koti. Maailman tärkein paikka.

Hyvä työyhteisö, mielenkiintoinen asia, hieno paikka, maittava ruoka. Kehittämispäivän komponentit on kohillaan. Vielä kun päivän lopuksi lämpiää sauna ja pulahdetaan mereen, ei työaikaa voisi paremmin käyttää.

Mitä enemmän jää olevinaan rästiin, sitä tahmeampi on aloitus.

Kummipoikakin täytti 15. Iso jätkä. Tykkää silti musta vieläkin. Se on kiva se.

Avokin syntymäpäivä. Miten mukava syy viettää kiireetöntä perhepäivää.

Mullat on levitetty. Ajattelin et käsipelillä, mut kaivurimies oli kyl valttikortti. Ukki oli oikeassa.

Kymmenen vuotta sitten menin naimisiin. Ihanaa, että tänä päivänä voimme yhdessä nostaa maljan menneille muistoille. Ainutkertaiselle sidokselle. Ystävyydelle.

Ovuleissön jumaleissön.

Pihahommia viimein. Vaikka ei niitä olisi hellekelillä kannattanutkaan tehdä, joten turha edes yrittää soimata itseään syksyisestä aikataulusta.

Heti viikon alkaessa edessä on se deadline jonka eteeni lähtiessäni sain. Ilman viimehetkiä mitään ei tulisi tehdyksi, vai miten se oli?

Nimen päivä on iloinen asia.

Yhdessä heidän kanssaan. Parasta silloinkin kun ikäväkiukku iskee.