Lyhykäinen

Pitkä päivä hienon asian äärellä, hyvässä seurassa. Pitkä kotimatka poristen. Saavun yömyöhällä, käyn katsomassa nukkuvaa lasta. Rakastan olla kotona.

Kun vajaa 70 synnytys- ja naistentautien yksiköiden esimiestä kokoontuu samaan saliin, on porina taattu. Illallisristeilyn jälkeen muu poppooni suuntaa paikalliselle terassille. Minä painelen hotellin saunaan ja sänkyyn lukemaan dekkaria. Hiljainen hetki omassa rauhassa on kultaa.

Nautin pitkästä junamatkasta. Mitä pidempään saan taittaa sitä itseksi omissa aatoksissa, sitä parempi.

Nautin työstä, iloitsen yhteisöstä. Silti joskus kiukuttaa niin että tekisi mieli lähteä. Ei ovet paukkuen, vaan katoamalla taikaviitan alle. Kyllä paikalleni tulijan pian löytäisivät.

Lyhyt työviikko on aina kiireinen. Tiedä sitten että miten paljon lyhyydestä ehtii nauttia.

Kesäkauden päättäjäispäivä museolla. Vettä sataa. Olin varustanut itseni ja lapsen sen mukaisesti. En yhtään ollut varautunut toimittajaan. Ja kameraan.

On mukava viettää aikaa kummitytön kanssa. On mukava saada pitkän matkan yövieraita. Silloinkin kun ei oikeasti kaipaisi muuta kuin rauhaa.

Nappia naamaan.

Päiväkodin perheilta ulkosalla. Oikein onnistunut ja mukava kokonaisuus pienellekin lapselle. Joskin ilta-aika arkena hidastaa pikkumurun innokkuutta.

Holoholo. Ei mitään tiputtelua vaan täysi syöksy. Ei jää epäselväksi että onko vai ei.

Vilutus lakkaa, lämmöt laskee. Pari tuttua näppyä ilmestyy kasvoihin. Sen tietää, mitä se meinaa.

Maanataisin ei useinkaan ole mitään sanottavaa.

Sunnuntai. Moitin itseäni.

Häissä sitä parempaa shamppanjaa. No jos minäkin sitten otan lasin, pari. Vaikka ehkä ei pitäisi.

Ärsyttävää kun kuvittelet sopineesi toisen kanssa, että hän hoitaa. Illalla sängyssä selviää ettei huomisten häiden lahja-asia olekaan hoidossa.

Olisihan se aika paljon pyydetty, että antisosiaalinen olo iskisi vasta sellaisena päivänä, jolloin ei tarvitse olla sosiaalinen.

Odotuksen odotukseen kohdistuu melkoinen variaatio odotuksia. Välillä miettii että etsiikö vastausta oikeasta suunnasta. Eteenkin jos sitä ei tule.

Kulmat kurtussa. Pää särkee toista päivää. Ajatus tuntuu tahmealta.

Maanantait on raskaita.

Pikkukylän makasiinimuseolla vahtimestarina. Mukava on kahvintuoksussa leikata matonkuteita ja pikkasteen paukutella kangaspuita.

Ihana olla kotona. Kuunnella sohvalla sadetta ja katsoa Sirkuspelle Hermannia.

Kolmas nainen. Puolessa tunnissa päätöksen jälkeen olen suoriutunut kotoa keikkalavan eteen. Paljon nopeampi ei vois olla.

En tajua tuota muumimukihössötystä. Tai tajuan. Mutta en kuitenkaan.

Illalla työpäivän jälkeen tulee vieraita. Ihania vieraita. Voisin olla innostuneenpi. Ellen olisi niin väsynyt.

Imetin kaksi vuotta. Täytin WHO:n toiveen, hilasin kotimasta tilastoa ylöspäin. Ei pöllömpää.

Esikoinen istuu kylvyssä, minä puhallan saippuakuplia. Niin isoja, että hän tavoittelee niitä kaksi käsin. Kuplat ripsahtelevat hänen riemusta hihkuville kasvoilleen. Iloinen on viimeinen ilta yksivuotiaana. Huomenna herätään lauluun ja uuteen ikään.

Ihanaa kun sataa. Sataisi vaan enemmän.

Tänään oli kotikaupunkini Pride päivä. Ahaa, sanoo myöhäisherännyt. Ainoa mikä meillä loisti sateenkaaren väreissä oli kakku. Ja silläkin oli enemmän tekemistä Peppi Pitkätossun kuin seksuaalivähemmistöjen kanssa.

Kummityttöni täyttää 15 vuotta. Ei enää lapsi, vaan upea nuori neito.

En panisi pahakseni jos helteet jo loppuisivat. Ei varmaan moni muukaan.

Ystäväni toimii sijaisäitinä. Pestinsä päättynee piakkoin. Kävin sanomassa heipat pienelle, toivomassa kaikkea hyvää elämän varrelle. Omakin oloni oli haikea. Voin vain kuvitella mitä tunteita ystäväni käy läpi.