Lyhykäinen

Kohta meillä on uusi koti. Aloitin muistojen laatikkojen perkaamisen. Epäilen, etten pysty konmarittamaan. Vieläkään.

Vajaa 5h unta on liian vähän. Aina. Ja kertaantuu jos klo 04 heräämisestä tulee tapa.

Talo on esitelty. Katsasteltu ja ihasteltu. Keittiönpöydällä tuliaskukka. Alkaa tuntua kodilta. Omalta.

Siivoo, siivoo. Puunaa puunaa. Huomenna talo vilisee vieraita ihmisiä.

Ensilumi täyttää avantosaunan. Vakkareilla ja turisteilla. Lauteilla nauretaan ja terapoidaan. Sopu sijaa antaa.

Puolivuosittain ilmenevä motkotus kellojen siirrosta on taas ajankohtainen. Eipä haittaa minua. Ei siirto, eikä motkotus. Saanhan nukkua tunnin pidempään.

Liukumäkiä ja tunneleita. Tanssia ja hypähdyksiä. Taaperojumpassa olen 100% läsnä häntä varten. Tehdään yhdessä. Ja voi miten hänen silmänsä loistavat.

Reklamaatiokierros. Vitinäpäivä. Ohuesti vierastan koko puuhaa. Vaan mikään en muutu, jos ei pyydä.

Suomi sata. Sata sitä, sata tätä. Sata tekstiä. Sata palaa elämästä.

Mummi ja ukki pesee yhdessätuumin ikkunoita tontilla. Ruutua ruudun perään. Olen kiitollinen.

Perhepiknik merellä. Lasten leikkejä, tädin karaoke ja hyvä ruoka. Aurinkoinen keli ja lasi kuohuvaa shampanjabaarissa. Luxusta.

Tontilla ohjelmassa loppusiivouksen aloitus. Tuntuu epärealistiselta.

Erään kaupan pihalla näen hymyilevän päiväkoti-ikäisen esiintyvän. Hän loikkii, laukkaa ja venyy kevätjuhlaliikkeiden kauniisiin kaariin. Seurassaan kaksi aikuista, joista toinen puhuu puhelimessa savuke sormissaan, toinen on täysin uppoutunut omaan älylaitteeseensa. Molemmat missaavat lapsen ilon. Surullista.

Yksivuotiaan kanssa aamupöydässä. Käännät katseesi ja kilon juustoon ilmestyy hampaanjäljet.

Nuhaisena voi karkinhimoissaan syödä ekana ne, jotka yleensä jää pussipohjalle. Kun makuasiti palaa, on parhaat jäljellä. Nerokasta.

Flussaa pukkaa. Ei millään huvittais.

Piti pakata muuttolaatikoita. Karsia kirjoja. Tartuin dekkariin. Ennen kuin huomasinkaan oli yö jo pitkällä.

Päivän talviuintihahmo; XL-mies, joka kovaäänisesti jutteli tuttavallisesti monen kanssa. Toistuvasti samaa asiaa. Hassunhauskassa saunahatussa.

Kerranpa ehdin miettiä, että olipa tänään kevyt päivä, hyväntuulinen päivä. Illalla saan viestin ystävältä, ja päivä muuttu yhtä mustaksi kuin lokakuinen ilta. Miehensä on sairastunut syöpään, huonolla ennusteella. Kotonaan kolme pientä lasta. Olen mykistynyt.

On vaikea toimia ja tehdä päätöksiä ripeästi kun takana on katkoiset unikouluyöt.

Sateinen päivä tontilla. Eväskorissa kahvit ja puustit lämmittämään työmiehiä. Hyvä ainakin oli henki ja meininki kelistä huolimatta.

Kuinka kauan bileamatööri voi olla voimaton yhden yön hillumisesta?

Aamuyöllä hiivin kotiin. Kaipaan perhepetiin rakkaiden viereen. Vaan ei auta. Paikkani on soffalla. Se on unikoulun aika.

Illallinen, Armaksen häppärit ja Laura Voutilaisen keikka Venuksessa. Mammat radalla. Mitä tästäkin tulee?

Avantosaunalla törmäsin tänään ihmiseen, jonka tiedän painuvan mieleeni. Erityinen nuori äitinsä kanssa, melkeinpä lapsi vielä. Lapsekas mieli, kaunis sateenkaarenvärinen merenneito turvanaan. Kuuntelin, en tohtinut alkaa juttusille. Ja samalla ihmettelin, että miksi en.

Joskus sitä vaan on niin väsynyt, ettei tee mieli sanoa mitään. Mihinkään.

Kun äiti on väsynyt, saa yksivuotias aamulla katsoa kainalossa piirrettyjä.

On ystävä joka tulee talkooavuksi tunnin varoajalla kun on kiiretilanne. Tuo tarvikkeita ja oluet. Vaikka ei olla nähty melkein vuoteen. Sellainen on kahden vuosikymmenen ystävyys.

Maanantaiaamuna pienen taloyhtiön salossa on lippu puolitangossa. Haikeus. Tähyilen pitkäaikaisten asukkaiden ikkunoihin. Missä on hiljaista?

Aamulla olin ainoa todella väsynyt. Vieras vauva nukkui hyvin koko yön. Samoin avokki ja melkein oma vauvakin. Mä kuuntelin hengityksiä, enkä voinut olla nousematta tarkistamaan, että kaikki on kunnossa.