Lyhykäinen

Pieni tyttö yökylässä. Maistiainen siitä millaista olisi pyörittää arkea 1-vuotiaitten kaksosten kanssa. Silloin olisi pärjättävä yksinkin. Onneksi aikuisia oli kaksi.

Isoäitini silmät olivat vihreämmät kuin äitini. Äitini vihreämmät kuin minun. Minun vihreämmät kuin Hänen. Vaan millainen onnentunne minut valtasikaan, kun näin tyttärenkin silmiin ilmestyvän sukumme naisten vihreää.

Kesän viimeinen iltatori. Maataloustuottajien tarjoama uutispuuro. Pehmeää ruista vuoden sadosta. Kunnioitettavaa, miten monen rohkean ja sitkeän elinkeino tulee vielä maasta.

Oi miksi palohälyttimen pariston täytyy loppua aina yöllä?

Kulttuuria ja luontoa. Kävin katsomassa Riverdancea, avokki löysi kiiltomadon. Ensikerran ihmeitä molemmat.

Aurinkoinen keli. Koristelistojen ja ikkunanpuitteiden valkoinen kirkastuu toisella maalikerroksella. Kiitos syksy.

Aboa Vetus & Ars Novan sunnuntaibrunssi. Erinomaista.

Yllätyslämmin viikonloppu. Koko päivää maalaushommissa täydellä innolla. Illalla pannukakkua. Lauantai on makusa.

Tontilla sateessa. Turhautumista. Syyspäivä avantosaunalla. Rentoutumista. Tasapaino.

Treffit ystävän kanssa. Aina yhtä virkistävää.

Ei vielä kannata huokaista. Eikä pidättää henkeä sitä odotellessa.

Hän on nukkunut kaksi yötä. Syönyt kaksi päivää hyvin. Koska uskaltaa huokaista?

Toiset tulee ja vaan tekee. Ja niin tulee valmista.

Turun päivä täynnä ohjelmaa. Aina yhtä ihana. Avartava. Kotoisa.

Viimepäivinä mua on vaivannut kaupassa käymättömyyden yleisin vaiva; Miten pikapikaa tehtävät leivät ei nouse? Leipominen, aamu-unisuus ja kiire eivät ole toimivin kolmikko.

Tänään on odotettu talviuintikauden avaus. Uimakassi on pakattu, kanttiskortti kaivettu esiin. Aamusta alkaen olo on suhmurainen ja kurkku kipeä. Voi rähmä!

Tajuan; Hänestä voi tulla ihan mitä vain. Niin hyvässä kuin murheessa. Tänään toivon ajan hidastavan, jotta voin pidempään nauttia hymysuisista kohtaamisista ja käsistä jotka kurottavat syliin.

Miten iloiseksi voi aikuinen tulla kun lapsi syö.

Uusi koti alkaa näyttää siltä kuin ajateltiin. Tapettia ja maalia on ilmestynyt pintaan. Hämmentävää, innostavaa.

Olin jo syysmielellä luovuttanut ulkomaalauksesta. Toisin kävi. Vielä muutama lämmin päivä, kiitos.

Kotimatkalla pikkuserkun synttäreiltä istutaan yhdessä takapenkillä. Mekolleen suttaantunut hedelmäsosetta. Omallla juhlapaidallani keksin päällystä ja mansikkaa rähmäisistä pikkukäsistä. Ollaan sotkuisia ja onnellisia - yhdessä.

Kun jokin tuntuu sitkeästi omalta, voi sen hankkia, vaikka sitä olisi pitänyt liian kalliina pari vuotta. Tullessaan tulee jäädäkseen.

Josko vuoden kohdalla jo pääsisi pinnasängyn ohi omaan petiin tarkistamatta hengittääkö esikoinen? Noup, ei pääse. Hengittäähän se. Unessaan tasaisesti kuten ennenkin.

Pikkukylän iltatori on torstainen tapa, johon olen vasta pääsemässä kiinni. Torikauppiaat. Yhdeltä perunat, toiselta tomaatit, kolmannelta munat. Kannatuskahvit ja arvat paikallisen pallokerhon kojulla. Elo on seesteistä hetken.

Esikoinen hokasi kävelykärryn tarkoituksen. Oppi askeltamaan ripeään ja osallistui pikkulasten touhutunnille. Mahtaako unesta tulla mitään tänä yönä.

Liian myöhään meni maalaus. Niin kuukausissa kuin tunneissa. Eilisillan luomukset olivat aamulla vielä kosteita. Harmi. Niin kesällisesti kuin kellollisesti.

Entisöintiä vaativat pinnatuolit. Mikä löytö! Mahdollisuus onnistua tai mokata hintavasti. Kokeilemalla se selviää.

Aika valossa. Tanssiesitys Paimion parantolassa, Alvar Aallon suunnittelemalla näyttämöllä. Keuhkosairaalan synkät vuodet. Esitys oli lumoava, vei mukanaan menneeseen.

Aina ei ole pakko järjestää. Voi olla järjestämättä. Miten vapauttavaa on tajuta se.

Jatkuva sirkus tuo kieleeni ennenkuulumatonta terävyyttä. En ole ollenkaan varma pidänkö siitä pisaraakaan.