Lyhykäinen

Päivästä toiseen rekka parkkeeraa työpäivän päätteeksi hautausmaan takana kulkevalle tielle. Vanhempi mies pujahtaa takakautta leposijoille. Nyökkää hivenen hymyillen jos tullaan kohdakkain. Vaimonsa kuolemasta on yli vuosi aikaa. Yhteiset vuosikymmenensä lienevät olleen täynnä lämpöä ja hyvyyttä.

Neljä tupaa, 6 kissaa. Omat, naapureiden, tulevien naapureiden, vanhempieni naapureiden. Yksi mouruaa, toinen yskii, kolmas hengittää tiheään, neljäs ei syö ja viides syö kaiken turhankin ahnaasti. Kaikki kehrää rapsutuksista. Kohta olen se kissanainen - oikeasti.

Nuorena minua huvitti, kun äitini toistuvasti tuhahteli tupakoinnin olevan rumaa. Nyt istun kirpputorin pihalla ja seuraan pöytää purkavia nuoria miehiä sätkä suunpielessään. Äiti oli oikeassa. Se on ruman näköistä.

Rakastan iltakävelyä kesäsateessa, vaikka vaatteet vettyvät läpimäriksi. Lapsi torkahtelee suojattuna vaunuissaan. Jostain kaivautuu läheltäpiti-hukkumismuisto lapsuudesta. Rintaa alkaa puristaa. Niin helposti asiat voisivat olla toisin.

Rakennan uutta. Samalla jo valmiiksi ikävöin vanhaa. Tavallaan luovun nykyisyydestä ennen aikojaan. Aloitan eroprosessin, jotta olisin valmiimpi.

Onni on puhtaat valkeat lakanat.

Maalia, maalia. Mummi kantaa työmaalle korillisen eväitä. Kärryttelee tyttärentytärtään. Työ sujuu kuin tanssi. Mitä nyt ukki kulkee neuvomassa.

Pitkä aamu halaillen ja hupsutellen on loistava vastapaino yömyöhään venyville iltapuhteille.

Tänä vuonna pakastin mansikoita. Ne kaksi rasiaa, jotka sunnuntaiaamuna kerättiin oman kukkapenkin reunaan villiintyneestä polkasta.

Kun on väsynyt, kiukuttaa. Mikä määrä unta olisi hyvä. Riittävä joskaan ei liikaa. Olisiko silloin ajatus ja elämä kirkas?

Kun ystävät ympäri Suomen kokoontuvat yhteen yhdeksi yöksi, tuntuu se pieneltä lomalta. Posket kivistää nauramisesta, silmäluomet kirvelee kyynelistä. Jaetusta hetkestä mieleen jää kaunis, voimaannuttava muisto. Tätä pian uudelleen.

Ystävät, mustikkamalja ja stadi. Kesäilta ei koskaan ole liian kolea uudelle kukkamekkolle, jos sen kanssa suuntaa ensivisiitille Löylyyn.

Kun jalat on kylmät, tekisi mieli vain maata villasukissa peiton alla. Kuunnella elämää auki olevasta ikkunasta. Syleillä kuumaa kaakaokuppia.

Ennemmin kokki kuin leipuri. Esikoisen yksivuotispäivän lähetessä kahlaan kuitenkin Kinuskikissan sivuilla. Perehdyn pursotusmalleihin ja tyllavaihtoehtoihin. Minäkin, Brutukseni.

Tekemällä oppii, sanoo hän kittiä sormenpäissään. Opintintie etenee hitaasti jos ei meinaa hutiloida. Työmaa on vihdoin meidän. Koko yö on aikaa. Kai kaksi kerrosta maalia aamuun mennessä kuivuu.

Pionit kuihtuvat maljakossa. Tuoksustaan en malta luopua. Sen tuntee kun istuu vieressä. Kumpa se kestäisi vielä hetken. Viimeiseen terälehteen asti.

Kesäpäivänä Booktorilla luon nahkani uudelleen. Tartun muhineeseen ajatukseen. Haastan itseni määrittämättömäksi ajaksi kirjaamaan päivittäin ajatuksen, huomion, arkivälähdyksen. Lyhykäisesti.